Otsikko tuo todennäköisesti meille kaikille mieleen jonkun työpaikan tyypin, jonka kanssa toimiminen on tuottanut tuskaa. Se miksi hän on meistä se hankala työkaveri, riippuu tietysti paljon siitä, millaisia itse olemme ja millaisessa toimintaympäristössä toimimme. Ainakin nämä neljä perustyyppiä nousevat esiin tasaisesti, kun puhutaan hankalista tyypeistä:

  • tunteeton jyrä
  • haihatteleva hörhö
  • jahkaileva nynny
  • loputon hinkkaaja.

Olet saattanut kyllästyä kaikkien yli kävelevään jyrään. Tai sinua ärsyttää jalat tukevasti ilmassa liihotteleva hörhö, josta tulee paljon puhetta ja vähän asiaa. Saatat olla väsynyt vetämään perässäsi jahkailevia nynnyjä, jotka eivät tunnu pääsevän asioissa eteenpäin. Tai et meinaa millään kestää sitä pilkunniistäjää, joka hioo kaikkia lillukanvarsia. Kaikilla meistä on se hankala työkaveri.

TUNTEETTOMAN JYRÄN TOINEN PUOLI?

Oleellista ei olekaan se, että olemme erilaisia ja että tämä väistämättä aiheuttaa kitkaa. Vaan oleellista on minusta se, että tiedostamme omat ja toisten vahvuudet ja pyrimme hyödyntämään niitä mahdollisimman paljon. Eli katsomme kolikon toiselle puolelle. Ja opettelemme toimimaan toisen tyyppisten ihmisten kanssa. Siihen on mahdollista kirjoittaa vaikka käyttöohjeet ja ajattelin niin tehdäkin. Tämän kirjoituksen lopusta löydät linkit lataamaan ilmaiseksi itsellesi käyttöohjeet työpaikan jyrän kanssa toimimiseen. Uskon että niistä on sinulle iloa!

Aloitetaan siis jyrästä. Hän on kiireinen, kärsimätön ja vaativa. Hän puhuu äärimmäisen suoraan eikä epäile kyseenalaistaa tai suorastaan kapinoida. Hän ei vietä aikaansa kahvitauoilla eikä kerro yksityisasioistaan kaikille. Hän haluaa tehdä päätöksiä ja runnoo ajoittain väkisin eteenpäin. Hän voi vaikuttaa ylimieliseltä ja tunteettomalta ja osa ihmisistä saattaa jopa pelätä häntä.

Mutta hänessä saattaa olla myös paljon merkittäviä vahvuuksia. Haluan kertoa sinulle pari tilannetta, joissa olen seurannut ihaillen vierestä hänen tyyppisensä ihmisen toimintaa.

VAIKEIDEN TILANTEIDEN ERIKOISMIES

Lähdin töihin ulkomaanprojektiin, joka oli ollut menossa jo jonkin aikaa ja jossa oli suuria ongelmia. Samalla koneella projektiin saapui vaikeiden tilanteiden erikoismies. Hänen tehtävänsä oli nopeasti ja tehokkaasti saada selville, mikä oli pielessä siinä parin tuhannen henkilön projektissa. Ja antaa samalla ehdotus tilanteen korjaavista toimenpiteistä.

Pääsin silloin vielä nuorena tyttönä vierestä seuraamaan, kuinka tämä ihan mukava ihminen ja hänen vastaava työparinsa toisesta maasta hoitivat homman. He kävivät läpi projektin avainhenkilöt projektipäälliköstä lähtien yksitellen. Kaikki perustui faktoihin. Muodostettuaan käsityksen nykytilasta he valmistelivat tehokkaasti esityksen siitä, miten tilanne korjataan nopeasti. Tunteet olivat projektissa pinnassa, kyseessä oli monen ihmisen elanto ja kaikilla oli epäilemättä oma käsityksensä siitä kenen syytä mikäkin oli. Eli nämä kaksi henkilöä saivat kuulla varmaan kaikenlaisia tarinoita ja vetoomuksia.

Kahden viikon kuluttua saapumisestaan he pitivät tiedotustilaisuuden, jossa he rauhallisesti ja eleettömästi kertoivat, millaisia muutoksia on tiedossa. Lähes koko projektin johto irtisanottiin välittömästi. Tilalle tulevien nimetkin julkaistiin jo samassa yhteydessä. Muitakin muutoksia tehtiin. Mutta kyllä oli yksi urani mieleenpainuvimmista tiedotustilaisuuksista. Jota seurasi valtava eikä aivan kivuton muutosaalto projektissa. Mutta tulos saavutettiin, projekti kääntyi ja lipui maaliin ihan hienosti.

Tämä oli eksoottinen ja dramaattinen tarina, mutta vaikeita tilanteita tulee vastaan joka organisaatiossa. Ja kun meno käy kovaksi, sinä haluat sen jyrän paikalle ottamaan vastuun ja hoitamaan homman kotiin. Hän pystyy siihen ja nukkuu yönsä mainiosti.

MUUTOSJOHTAJANA VAIKEISSA OLOSUHTEISSA

Toinen tapaus jossa tällaisen henkilön huikeimmat vahvuudet pääsivät oikeuksiinsa, oli tilanne, jossa vanhan organisaation varsin itsenäisesti toimineista yksiköistä tehtiin uusi organisaatio, jättäen vanha johto paikoilleen kokonaisuudessaan. Kokonaisuutta johtamaan valittiin henkilö ulkopuolelta ja voitte varmaan kuvitella, että muutosvastarinta oli rajua ja vanhat johtajat johtivat entiseen malliin omia yksiköitään.

Johtoryhmän kokouksissa nähtiin usein näytelmä, jossa toimitusjohtaja toi pöytään ja perusteli lyhyesti uudistuksen, jota vanhat johtajat ryhtyivät vastustamaan. Muistan kun katselin sivusilmällä toimitusjohtajaa, joka rauhallisen ilmeettömästi kuunteli ajoittain varsin teatraalisetkin vastalauseet ja lopuksi eleettömästi totesi ”no niin, olen nyt kuunnellut kantanne ja niiden perustelut. Nyt kuitenkin on niin, että etenemme ilmoittamallani tavalla”. Nuppineulan putoamisenkin olisi voinut kuulla. Siinä istui aito muutosjohtaja, joka oli viemässä asiat maaliin välittämättä siitä ravasta, mitä hänen päälleen roiskui vähän joka puolelta. Vähän myöhemmin hän teki organisaatiouudistuksen, jossa organisaatio pilkottiin pienempiin osiin ja vanhojen johtajien valta kutistui.

Ironisinta tässä tarinassa oli ehkä se, että koko sen ajan, kun hän johti organisaatiota, häntä haukuttiin ja puukotettiin selkään. Koskaan se ei näyttänyt vaikuttavan häneen mitenkään vaan hän ohjasi rautaisella otteella organisaatiota eteenpäin. Ja kun hän sitten muutaman vuoden päästä lähti muualle töihin, oli huvittavaa havaita, että haukkujat siirtyivät haukkumaan häntä siitä, että hän hylkää organisaation. Kertoo paljon muutosjohtamisen raskaudesta muutosvastarintaisessa organisaatiossa. Harva meistä viitsisi tai jaksaisi niissä kengissä seisoa. Se vaatii sitä jyrän vahvuutta viedä asioita eteenpäin ja olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti.

ONKO HANKALA TYÖKAVERI SITTENKIN AARRE?

Tarinoiden opetus? Jos organisaatiossanne on jyrä, häneltä löytyy varmasti myös näitä merkittäviä vahvuuksia. Hyödyntäkää niitä! Pistäkää hänet vetämään muutoksia, antakaa kovia haasteita ja mahdollisimman vapaat kädet, niin hän tekee teille tulosta. Hän hoitaa ikävät asiat eikä kärsi siitä. Hän hahmottaa nopeasti kokonaisuudet ja saa selkiinnytettyä vaikeatkin sotkut. Jos teillä ei ole mitään tarvetta näille ominaisuuksille, onnitelkaa itseänne. Ja koittakaa sitten saada hänet hakeutumaan muualle, missä tarvetta on. Kaikki voittavat.

Jos sinua alkoi kiinnostaa, miten itse voisit konkreettisesti toimia mahdollisimman hyvin hänen kanssaan, olen koonnut sinulle oppaan, jossa kerron seitsemän asiaa, mitkä sinun kannattaa huomioida. Saat tilattua ilmaisen oppaan tämän kirjoituksen lopusta.

Palan halusta kuulla mitä mieltä olit kirjoituksestani tai oppaastani! Oliko niistä jotain hyötyä sinulle? Löysitkö niistä jotain mikä ei sinusta pidä paikkaansa vai puuttuuko niistä jotain? Olen kaikesta palautteesta äärimmäisen kiitollinen, kirjoita sitä alle kommentteihin tai lähetä minulle mailia osoitteeseen miia.hirvonen@evaliente.fi. Lupaan vastata sinulle ja jos näyttää että tarvetta on, teen päivityksen tekstiini.

Miia

Herättikö teksti sinussa ajatuksia? Tähän alle voit jättää kommenttisi:

1 Kommentti

  1. Jyrän alle jäänyt

    Todella hyvä blogikirjoitus ja opas! Antoi uusia näkökulmia ja nyt katson työpaikan jyrää eri silmin. Helpotti omaa oloa myös kun ymmärrän nyt, mistä jatkuvat hankaluudet johtuvat vuorovaikutuksessa jyrän kanssa. Olisiko teillä laittaa ihan konkreettisia lauseita, mitä voisi sanoa jyrälle erilaisissa tilanteissa? Itse olen huomannut, että kannattaa minimoida se aika, mikä menee jyrän aiheuttaman pahan mielen veivaamiseen vapaa-ajalla ja lähteä vaikka lenkille katkaisemaan veivaamiskierre kun ei taida jyräkään tuhlata vapaa-aikaansa sen miettimiseen, aiheuttiko pahaa mieltä vai ei.

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *